Julkaistu 09.12.2021

Jaa

Vieraskynä

Mari Laakso, Transparency International Suomi: Korruption vastainen työ ei lopu vertailujen kärkipaikallakaan

Mistä puhumme, kun puhumme korruptiosta

Korruption yhteydessä toistetaan tavanomaisesti määritelmä, jonka mukaan sillä tarkoitetaan vaikutusvallan väärinkäyttöä oman edun tavoittelemiseksi. Laveammassa merkityksessä se pitää sisällään myös esimerkiksi päätöksentekoon kohdistuvat epäeettiset vaikuttamiskeinot ja lahjontarikokset.

Kaikki korruptiivinen toiminta ei ole laitonta tai rikollista, mutta myös niin sanotulla harmaalla alueella tapahtuva korruptio on haitallista. Korruptio heikentää yhteiskunnan kaikkia tasoja ja osa-alueita: se ulottuu esimerkiksi ihmis- ja perusoikeuksien toteutumiseen ja talouteen, vähentää luottamusta demokratiaan sekä vaikeuttaa työtä kestävän kehityksen eteen.

Hyödyllinen fiktio – korruptioindeksin luoma sädekehä

Suomalainen korruptio on eräänlainen Schrödingerin kissa: tiedämme sen olemassaolosta, mutta samalla voimme kyseenalaistaa korruption vakavuuden jollakin kansainvälisesti hyväksytyllä mittarilla. Pohjoismaille tavanomaisia korruption ilmenemismuotoja, kuten epäeettisiä ja korruptiivisia toimintatapoja kutsutaan piileväksi korruptioksi, sillä ne ovat piiloutuneita yhteiskunnan rakenteisiin ja kompleksisuutensa ansiosta haastavia mitata. Niihin ei ole helppoa tarttua lainsäädännöllisinkään keinoin.

Tunnetuimmat kansainväliset indikaattorit, kuten Transparency Internationalin Corruption Perceptions Index, on luotu täysin toisenlaisen, luonteeltaan jotakuinkin ilmiselvän korruption havainnointiin, mikä on johtanut siihen, että olemme jatkuvasti indeksin kärjessä. Tällaisen sädekehän kantaminen on vaikeuttanut korruptionvastaista työtä, sillä paine korruption kitkemiseen omistautuneen ja aidosti vaikuttavan kansallisen ohjelman laatimiselle on puuttunut. Luottamusorientoituneessa yhteiskunnassamme ei ole välttämättä myöskään haluttu tunnustaa kattavamman valvonnan tarvetta.

Piilorikollisuutta ja puutteellista tietoa

Yritysmaailman ja viranomaistoiminnan harmailla rajapinnoilla ja erityisesti talousrikollisuuden käsipuolessa viihtyvä korruptiorikollisuus päätyy Suomessa viranomaisten tietoon harvoin, eikä luotettavaa tilastotietoa ilmiöstä kokonaisuudessaan ole saatavilla. Tutkimustakin on vähän, ja vasta hiljattain on keskitytty tunnistamaan Suomen kontekstissa merkityksellisimpiä indikaattoreita korruption eri ilmenemismuotojen mittaamiseen. Korruptiovapaata toimialaa tuskin on, mutta perinteisesti ns. rakenteelliset korruptioriskit ovat esillä näkyvimmin esimerkiksi rakennusalalla, julkisten hankintojen parissa, yhdyskuntasuunnittelussa, poliittisessa päätöksenteossa, puolue- ja vaalirahoituksessa, urheilussa ja ulkomaankaupassa.

Viimeaikaisesta kehityksestä

Suomi osallistuu korruptionvastaisiin toimiin useiden kansainvälisten sopimusten ja sitoumusten kautta. Transparency International monitoroi parhaillaan vuonna 2018 International Anti-Corruption -konferenssissa annettujen sitoumusten toteutumista, ja vaikuttaa siltä, että Suomi on ottanut lupaamiaan askeleita, mutta kehityskohteita tietenkin on. Tänä vuonna Suomessa hyväksyttiin uudistettu korruptionvastainen strategia ja toimenpideohjelma, jonka tarkoituksena on

  1. sitouttaa julkishallinnon ja poliittiset toimijat torjumaan korruptiota tehokkaasti
  2. edistää korruption tunnistamista ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä
  3. pyrkiä parantamaan viranomaisten mahdollisuuksia saattaa korruptiivisesti toimineita vastuuseen teoistaan
  4. helpottaa kansallisen korruptiotilannekuvan laatimista.

Tämä on hyvä kehityssuunta. Toteutuessaan ohjelmassa luetellut lukuisat koulutukset ja korruptiotietoisuuden lisäämiseen tähtäävät toimet voisivat johtaa lisääntyvään ruohonjuuritason raportointiin, ja tutkimukseen panostaminen edesauttaisi realistisemman kokonaiskuvan muodostamista suomalaisen korruption tilasta.

Yksittäisinä toimenpiteinä esimerkiksi avoimuusrekisteriä koskeva sääntelyhanke on edennyt lausuntokierrokselle: rekisterin avulla saamme arvokasta ymmärrystä siitä, miten päätöksentekoon vaikutetaan valtionhallinnossa lobbareiden toimesta.

Korruptiosta ilmoittaminen helpottuu osaltaan ilmoittajansuojelulain eli nk. whistleblowing-direktiivin kansallisen täytäntöönpanon avulla, kun ilmoittajan identiteettiä on suojattava, eikä häneen saa kohdistaa vastatoimia. Direktiivi koskee sekä yksityistä että julkista sektoria, ja on luonteeltaan minimisääntelyä. On selvää, että ainakin yrityssektorin edelläkävijät tulevat takaamaan ilmoittajille vähimmäisvaatimuksia laajempaa suojaa. Tällaiset toimijat ovat jo ennestään ilmoituskanavien käytössä paljon julkista sektoria pidemmällä, mutta on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että minimitason suojan toteutuminen varmistetaan koko direktiivin soveltamisalalla.

Lähitulevaisuuden kehityskohteita

Suomessa on vielä paljon tehtävää korruptionvastaisen työn saralla. Esimerkiksi yritysten edunsaajatiedot ovat edelleen vain tiettyjen tahojen, kuten pankkien saatavilla, eikä kansalainen tai yritys voi edes ostaa näitä tietoja. Niiden tulisi olla saatavilla julkisesti edunsaajarekisterissä, joka on EU-sääntelyssä tarkoitettu myös tutkivien kansalaisyhteiskunnan ja lehdistön toimijoiden käyttöön. Mainitsemisen arvoinen asia on myös Suomen vähäinen korruptiosyytteiden ja -tuomioiden määrä, johon on kiinnitetty kansainvälisissä tutkimuksissa huomiota. Vaatimattomat luvut eivät selity sillä, etteikö tapauksia olisi.

Yrityspuolen toimijat voivat kantaa kortensa kekoon ottamalla käyttöön korruptionvastaiset toimintaohjeet ja tekemällä korruptiota koskevia riskiarvioita, sekä rohkaisemalla säännöllisesti työntekijöitä raportoimaan korruptiivisista toimintatavoista. Tällä tavoin kehitys jatkuu merkitykselliseen suuntaan.

Mari Laakso
hallituksen puheenjohtaja
Transparency International Suomi