Tapahtumapäivä
27.05.2021
Tapahtumapaikka
Online
Miten varmistetaan maailmanlaajuinen rokotekattavuus? Miten pitkittyvä koronatilanne vaikuttaa suomalaisiin yrityksiin, ja mitä ne voivat tehdä pandemian päättymiseksi?
Suomen UNICEFin järjestämässä maksuttomassa webinaarissa näitä kysymyksiä avaavat asiantuntijat UNICEFilta, Suomen ulkoasiainhallinnosta ja yritysmaailmasta. Tilaisuus on suunnattu globaaleista koronakysymyksistä kiinnostuneille asiantuntijoille ja päättäjille politiikassa, valtionhallinnossa, yrityksissä tai järjestösektorilla.
Koronarokotusten eteneminen luo nyt toivoa pandemian päättymisestä Suomessa. Nykytahdilla kansainvälisen rokotuskattavuuden saavuttaminen vie kuitenkin arvioiden mukaan vielä vuosia, sillä alhaisen tulotason mailla on vakavia vaikeuksia hankkia rokoteannoksia ja järjestää rokottamisia. Rokotuskattavuuden epätasainen eteneminen maailmassa voi johtaa uusiin virusmutaatioihin ja pitkittää kansainvälisen kaupan ja liikkuvuuden normalisoitumista myös Suomessa.
Pandemian pysäyttäminen edellyttää yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken. Kansainvälinen yhteistyöhanke COVAX on merkittävässä roolissa sen varmistamisessa, että rokotukset etenevät kaikkialla maailmassa.
Suomi edistää koronapandemian pysäyttämistä ja pandemian vaikutusten korjaamista kehittyvissä maissa monin eri tavoin. YK:n lastenjärjestöllä UNICEFilla on COVAXissa johtorooli koronarokotteiden hankinnassa ja jakelussa. Yhdessä kumppaneidensa kanssa UNICEF myös edistää köyhien maiden rokottamisvalmiuden parantamista. Yksityinen sektori osallistuu UNICEFin työhön tukemalla sitä rahallisesti sekä tarjoamalla omaa liiketoiminnallista osaamistaan rokotetyön edistämiseksi.
EU:n kestävyysraportoinnin (CSRD) uudistuksesta päästiin sopuun soveltamisalan osalta joulukuussa 2025. Lisäksi tekeillä on vielä ESRS-standardien sisällön uudistus. Mitä nämä muutokset tarkoittavat yrityksille?
The UN Guiding Principles on Business and Human Rights (UNGPs) celebrate their 15th anniversary this year. The UN Human Rights Council endorsed the UNGPs unanimously, marking the first time that, at an international forum, the duties of States, the responsibilities of companies, and access to remedies were agreed upon.
This interactive session will deepen key learnings from the course. Participants will explore the living wage guidance in more detail and hear first-hand examples and expert insights on practical implementation.