Suoraan sisältöön

Jäsenkirje 1/2020

Hyvät Global Compact Network Finland -jäsenet

Olen Lenita Toivakka ja Global Compact Network Finlandin uusi pääsihteeri. Verkoston toiminta on nyt vahvistunut, kun sain vuoden 2020 alussa aloittaa sen ensimmäisenä työntekijänä ja pääsihteerinä. Olen todella kiitollinen tästä merkittävästä tehtävästä ja luottamuksesta. Tavoitteenani on tuottaa enemmän tietoa, tukea ja tapahtumia teille Global Compact Suomen verkoston jäsenille sekä kasvattaa verkostoa ja sen tunnettuutta Suomessa.

Pääsihteerin taustaa:

Olen taustaltani kauppiasyrittäjä, kauppatieteiden maisteri sekä kansanedustaja ja ministeri. Nykyiseen tehtävääni kokemukseni tulee kauppiasyrittäjyydestä omassa kaupassamme Mikkelin Citymarketissa sekä luottamustehtävästäni K-Kauppiasliiton ympäristövaliokunnassa. Ajatukseni yritysvastuusta ja sen merkityksestä kumpuavat noilta ajoilta. Kansanedustajana ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sain kokemusta kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisestä niin kotimaassa kuin maailmalla. Tuolloin tein paljon yhteistyötä suomalaisten yritysten kanssa ja myös Global Compact sekä Agenda 2030 tulivat tutuiksi. Verkostoni niin Suomessa kuin maailmalla ovat laajat ja uskon niistä olevan hyötyä, kun teemme yhdessä työtä Global Compact tavoitteiden ja tunnettuuden edistämiseksi. Olen myös viime vuonna suorittanut vastuullisuusopintoja AaltoPro:ssa.

Global Compact Network Finland

Global Compact Suomen verkoston vahvistaminen ja tunnettuuden lisääminen on minulle erittäin innostava tehtävä. Global Compact on maailman suurin yritysvastuualoite. Se tarjoaa yrityksille vastuullisuuden viitekehyksen, jonka periaatteet ja tavoitteet tunnetaan kaikkialla maailmassa. Jäsenyritykset sitoutuvat yhteisten YK:ssa sovittujen tavoitteiden edistäjiksi. Uskon, että yritysten rooli tulee vain kasvamaan globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kun valtiolliset toimijat ja poliittiset päättäjät eivät toimi riittävästi.

Hienoa että Global Compactin avulla voidaan samanaikaisesti hyödyttää ympäröivää yhteiskuntaa ja yrityksen pitkän ajan tavoitteita. Uskon, että Global Compactin periaatteet omaksunut yritys katsoo tulevaisuuteensa muita luottavaisemmin.

Vastuullisuus on voimistuva ja pysyvä ilmiö yritysmaailmassa. Odotukset yritysten vastuullisuustoimia kohtaan ovat kovassa kasvussa. Vaikea kuvitella enää toimialaa, jossa kuluttajat tai sijoittajat eivät pian kyselisi yrityksen vastuullisuustoimien perään.

Global Compact Network Finland jäsenyrityksiä on jo hieno joukko. Tällä hetkellä yhteensä 88 yritystä eri toimialoilta, joukko kasvaa koko ajan. Uusia hakemuksia on tullut viime päivinä lisää.

Tavataanko?

On tärkeää, että Suomen verkosto pystyy jatkossa vastaamaan jäsenyritysten vastuullisuushaasteisiin ja tarpeisiin sekä tuomaan uutta tietoa ja konkreettisia työkaluja jäsenyritysten vastuullisuusohjelmien kehittämiseksi. Tämän vuoksi olisi tärkeää kuulla teiltä jäseniltä toiveita ja odotuksia Global Compact -toiminnan kehittämiseksi. Tapaisin mielelläni teitä jäsenyritysten edustajia, vaikka kahvikupin äärellä kasvotusten, jotta voimme tutustua paremmin ja vaihtaa ajatuksia. Olkaa siis yhteydessä lenita.toivakka@globalcompact.fi.

Suunnitteilla

Tapaamisten lisäksi olen halukas järjestämään keskustelutilaisuuksia, esim roundtable- ja aamiaistilaisuuksia, joissa olisi hyviä alustuksia ja mahdollisuus keskustella sekä vaihtaa yritysten parhaita käytäntöjä.

Maalis-huhtikuussa aikana kokoonnumme myös vuosikokoukseen, josta lähetän myöhemmin tietoa lisää. Säännöllisissä jäsenkirjeissä välitän jatkossa tietoa Global Compactin kampanjoista, aloitteista ja työkaluista.

Suomen verkostolle avataan pian myös omat nettisivut www.globalcompact.fi, joihin on tarkoitus koota tietoa ajankohtaisista teemoista ja tapahtumista. Sivuilta löytyy myös ohjeet siitä, miten jäseneksi liitytään. Verkostolla on pian myös omat twitter- ja linked -tilit nimellä Global Compact Network Finland.

Juhlavuosi 2020

on juhlavuosi, Global Compact täyttää 20 vuotta. Juhlavuoden ympärille on rakennettu kampanja, joka käynnistyy tammikuussa. Kampanjassa halutaan tuoda esille yksityisen sektorin tärkeyttä kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä. Vuoden aikana järjestetään kaikkialla jäsenmaissa tapahtumia, myös Suomessa. Juhlavuoteen liittyvää materiaalia on tulossa yritysten käytettäväksi sosiaalisessa mediassa ja muussa viestinnässä.

Vuoden 2019 tuloksia

Global Compactissa on viime vuonna teri puolilla maailmaa tehty työtä verkoston laajentamiseksi ja jäsenyritysten sitouttamiseksi tavoitteisiin. Sitoutuminen aloitteen 10 periaatteeseen on jäsenyritysten keskuudessa korkealla tasolla. Kestävän kehityksen tavoitteiden osalta on havaittavissa, että niitä pidetään olennaisina ja tärkeinä, mutta ajatukset ja toimet eivät vielä kohtaa hyvin. Yrityksille on kehitetty uusia työkaluja, aloitteita, joiden avulla kestävän kehityksen tavoitteita voidaan tuoda oman liiketoiminnan tueksi. Erityisiä painopisteitä ovat ilmastotoimet ja sukupuolten tasa-arvo. Näiden tavoitteiden saavuttaminen on selvitysten mukaan kaikkein kauimpana. Ilmaston muutos vaikeuttaa kaikkien SDG-tavoitteiden saavuttamista.

https://www.unglobalcompact.org/docs/publications/2019-UNGC-Progress-Report.pdf
https://www.unglobalcompact.org/

Making Global Goals Local Business- hengessä, odotan jo kovasti tapaamisia ja keskusteluja kanssanne,

Lenita (lenita.toivakka@globalcompact.fi, tel. +358504646552)

Jaa uutinen