Suoraan sisältöön

Rakennuksilla on suuri merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä sekä ympäristön hyvinvoinnin kannalta yleensä. Euroopan komission vuonna 2014 tekemän tiedonannon mukaan rakennukset ja rakentaminen vastaavat EU:ssa noin puolta materiaalien ja energian käytöstä ja kolmasosaa veden käytöstä ja jätteen synnystä1.. Rakentamisen hiilijalanjäljestä ja ympäristövaikutuksista puhutaankin julkisessa keskustelussa runsaasti, mutta sisustamiselle sen osana liikenee monesti hillitymmin palstatilaa ja puheenvuoroja.

Orient Occident on satavuotias suomalainen perheyritys, joka tuo maahan ja myy sisustusmateriaaleja rakennusteollisuuden projekteihin ja jälleenmyyjien kautta kuluttajille. Lisäksi tarjoamme monipuolista asiantuntijatukea sisustusalan ammattilaisille. Olemme olleet mukana Global Compact -aloitteessa vuodesta 2014 lähtien. Nyt syksyllä yhteistyö tiivistyy entisestään SDG Ambition -ohjelman puitteissa. Vastuullinen kumppanuus on antanut meidän toiminnallemme vahvan vihreän langan: olemme määritelleet koko toimintamme lähtökohdiksi ihmisten hyvinvoinnin ja ekologisuuden.

Tehtävämme on luoda silmiä avaavia tiloja, jotka ovat parempia ihmisille ja ympäristölle. Teemme töitä kansainvälisesti vastuullisuudessaan ansioituneiden tuotetoimittajien kanssa ja tuomme maahan niiden kestävää kehitystä tukevia tuotteita. Samalla haluamme vaikuttaa ihmisten ajattelutapoihin: tavoitteemme on avata ihmisten silmät, saada heidät huomaamaan sisustuksen materiaalien merkitys pintaa syvemmältä. Ilmastokriisin keskellä sisustamisen on oltava myös paljon muuta kuin wow-vaikutelmien luomista. Sisustamiselle on annettava vastuullisessa rakentamisessa se painoarvo, joka sille kuuluu.   

Sisustustuotteilla on vaikutuksia myös ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin mm. tuotteiden asentamisen ja käytön yhteydessä niistä lähtevien hiukkaspäästöjen muodossa sekä tuotteiden turvallisuuteen ja hygieniaan liittyvien ominaisuuksien kautta. Me Orient Occidentilla tartumme tiukasti myös tähän: kannustamme asiakkaitamme tekemään valintoja, joiden keskiössä on ihminen. Lisäämme kuluttajien ja sisustusalan ammattilaisten tietämystä tuotteiden uudenlaisista mahdollisuuksista - niiden hyvinvointia ja terveyttä tukevista ominaisuuksista.        

Kenties suurin ja haastavin kysymys sisustus- ja rakennushankkeiden ekologisuuden parantamisen saralla lienee kuitenkin tällä hetkellä se, miten jo käytössä olevat materiaalit saadaan hyödynnettyä uusien tuotteiden valmistuksen raaka-aineiksi. Tuotteen elinkaaren sulkeminen kiertäväksi ympyräksi on kuuma aihe vastuullisuuskeskusteluissa lähes kaikilla muillakin teollisuudenaloilla.

Meillä Orient Occidentilla on jo olemassa tiettyjen tuotevalmistajien kanssa valmiit prosessit, miten niin sanottu take back -kiertotalousmalli voisi toimia. Käytännössä näitä prosesseja ei olla vielä päästy toteuttamaan, mutta jo nyt dokumentoimme tarkasti projekteissamme mitä sisustusmateriaalit tarkkaan ottaen pitävät sisällään. Tämä on kriittinen tieto koko rakennuksen tai sen tiettyjen osien tullessa käyttöikänsä päähän. Kun voimme näyttää varmasti, mitä materiaalit ovat niin sanotusti syöneet, voidaan ne helpommin ja tehokkaammin hyödyntää myös uudelleen uusien materiaalien valmistuksessa.  

Orient Occident on sitoutunut Global Compactin arvoihin ja päämääriin koko henkilöstönsä voimin. Ylikansallinen vastuullisuusohjelma toimii meillä strategisena sparraajana ja suunnannäyttäjänä matkalla kohti vastuullisen sisustamisen edelläkävijyyttä.  

1. Resource efficiency opportunities in the building sector / COM(2014) 445 


Mikko Puputti
toimitusjohtaja
Orient Occident Oy

Jaa kirjoitus

Uusimmat kirjoitukset