Geopoliittisesti haastavasta tilanteesta huolimatta COP17-luontokokouksessa saatiin aikaan tärkeitä tuloksia. Kokouksen keskeinen viesti yrityksille on, ettei luontotyö ole vain vastuullisuustiimin asia, vaan kriittinen osa riskienhallintaa ja kilpailukykyä, kirjoittaa blogissamme UNGC Suomen asiantuntija Netta Honkanen.
Luontokato on yrityksille liiketoiminta-, toimitusketju-, kustannus- ja rahoitusriski. Maailman suurin luontokokous kokosi lokakuun lopulla Armenian Jerevaniin yli 13 000 osallistujaa ja vahvisti, että luonnon heikentämisen on lakattava olemasta kannattavaa.
Me UNGC Suomella toimme yritysten äänen kokoukseen osana ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan johtamaa Suomen valtuuskuntaa. Tänä vuonna valtuuskunnassa oli ennätysmäärä suomalaisia yrityksiä, mikä kielii luontotyön noususta yritysten strategiseksi kysymykseksi.
Yksityisen sektorin näkyminen kansainvälisillä luontoareenoilla on kriittistä, sillä yrityksillä on keskeinen rooli luontokadon pysäyttämisessä ja luontopositiivisen tulevaisuuden rakentamisessa. Luontokokous ei olekaan yrityksille vain neuvottelujen seuraamista – se on paikka, jossa yritykset, rahoittajat ja päättäjät kokoontuvat yhteen etsimään ratkaisuja.
Mitä suomalaisyritysten tulee tietää YK:n luontokokouksesta ja sen tuloksista? Kokosin keskeisimmät päätökset ja puheenaiheet yhteen.
Kunming-Montrealin maailmanlaajuinen luontokehys hyväksyttiin YK:n luontokokouksessa COP15:ssä Montrealissa joulukuussa 2022. Sopimuksen tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää kehitys positiiviseksi. Sopimuksessa on 23 vuoteen 2030 ulottuvaa tavoitetta, ja sitä kutsutaan usein luonnon Pariisin sopimukseksi.
COP17 oli ensimmäinen kokous, jossa tavoitteiden etenemistä arvioitiin maailmanlaajuisesti. Arvion mukaan tavoitteet ovat vaarassa jäädä saavuttamatta, ellei toimia ja rahoitusta nopeuteta merkittävästi. Tulos ei yllätä.
Parhaiten ovat edenneet perinteiset suojelua ja ennallistamista koskevat tavoitteet. Yksi hitaimmin edenneistä tavoitteista on tavoite 18, jonka mukaan luonnolle haitallisia tukia on vähennettävä vähintään 500 miljardilla dollarilla vuodessa. Vasta 5 prosenttia maista on asettanut määrällisiä tavoitteita haitallisten tukien vähentämisessä.
Luonnolle haitallisten tukien vähentäminen ja myönteisten kannustimien kasvattaminen olivatkin kokouksen pääteemoja. Monien yritysten ja rahoittajien viesti sivutapahtumissa oli yhtenäinen: haitan on lakattava olemasta kannattavaa. Kun kannustimet ovat kunnossa, loputkin yritykset seuraavat perässä.
Kokouksen alla yli 130 yritystä peräänkuulutti tukien uudistamista. Suomi toimi tavoitetta edistävän Friends of Target 18 -ryhmän toisena puheenjohtajana. Kokouksessa hyväksyttiin myös Yerevan Pathway, joka asettaa painopisteet vuoteen 2030 asti. Tavoite 18 sai siinä oman kappaleensa, jossa maita kannustettaan vauhdittamaan tavoitteen toimeenpanoa kansalliset olosuhteen huomioiden.
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?
Yritysten rooli on nyt kirjattu YK:n luontokokouksen päätökseen. Yrityksiä ja rahoituslaitoksia kutsutaan sisällyttämään luonto liiketoimintamalleihinsa, toimintaansa, arvoketjuihinsa ja siirtymäsuunnitelmiinsa, ja valtioita kannustetaan ottamaan yritykset tiiviimmin mukaan.
Luontoa haittaava toiminta voi kallistua muun muassa verojen ja maksujen tai tukien uudistamisen kautta. Myönteisten kannustimien odotetaan lisääntyvän tulevina vuosina.
Jokaista luonnon suojeluun ja ennallistamiseen käytettyä dollaria kohden käytetään 30 dollaria toimiin, jotka aiheuttavat luontokatoa.
COP17-kokouksen neuvotteluissa tunnistettiin akuutti tarve laajentaa luontoon liittyvää rahoituspohjaa. Julkinen raha ei yksin riitä, vaan myös yksityistä rahoitusta on kanavoitava tehokkaammin.
Kokouksen aikana kuultiin lähes 2 miljardin dollarin edestä uusia rahoituslupauksia. Kokouksessa sovittiin myös prosessista, joka tähtää maailmanlaajuisen ympäristörahaston (GEF) rahoituspohjan laajentamiseen. Kriteerien pohjalta on tarkoitus päättää pysyvästä rahoitusjärjestelmästä seuraavassa COP18-kokouksessa.
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?
Vaikka haastavimmat kysymykset pysyvästä rahoitusjärjestelmästä jäivät vielä ratkaisematta, yksityisen rahoituksen rooli kasvaa.
Yksi keino rahoitusvajeen paikkaamiseen on edellisessä COP16-kokouksessa Calissa perustettu rahasto. Siihen geneettistä tietoa kaupallisesti hyödyntävien yritysten tulisi maksaa korvausta. Varoja on tarkoitus ohjata maille ja yhteisöille, joiden alueelta tämä digitaalinen sekvenssitieto on peräisin.
Calin rahaston potentiaalin on arvioitu olevan miljardeja, mutta kahden vuoden jälkeen rahastoon oli kertynyt alle 10 000 dollaria. Jerevanissa etsittiinkin keinoja saada maksuja liikkeelle. Yritykset ovat toivoneet ennen maksamista selvyyttä kahteen asiaan: mihin rahat käytetään ja joutuvatko ne maksamaan ne kahdesti eli myös kansallisten lakien mukaan.
Jerevanissa tähän saatiin vain osittainen vastaus. Kokouksen viimeisenä yönä hyväksytty päätös tukee sitä, että rahastoa ohjaava komitea voi väliaikaisesti myöntää rahastoon maksaneille yrityksille vuosittaisen todistuksen. Sen oikeudellinen merkitys on kuitenkin vielä auki: ei tiedetä, vapauttaako se yrityksen maksamasta myös kansallisten lakien mukaan. Lisäksi vahvistettiin rahaston suuntaa antavat maksuosuudet: 1 prosentti voitosta tai 0,1 prosentti liikevaihdosta. Työ maksuosuuksien, todistusten ja varojen jaon suhteen jatkuu, ja COP18-kokous palaa näihin vuonna 2028.
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?
Digitaalista sekvenssitietoa hyödyntävien yritysten esimerkiksi lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuuden aloilla tulisi varmistaa, että niiden käyttö on laillista ja oikeudenmukaista ja että hyötyjä jaetaan reilusti paikallisyhteisöjen kanssa.
Todistuksen merkitys ja yritysten maksuosuudet selviävät vasta COP18-kokouksessa, mutta yritysten kannattaa jäädä seuraamaan asiaa ja varautua siihen jo nyt.
Kokouksen päätökset kutsuvat yrityksiä ja rahoittajia ottamaan luonnon huomioon liiketoiminnassaan ja toimitusketjuissaan.
Päätöksessä viitataan myös tavoitteeseen 15, joka velvoittaa valtioita kannustamaan yrityksiä arvioimaan ja raportoimaan luontovaikutuksistaan ja -riippuvuuksistaan sekä vähentämään kielteisiä vaikutuksia. IPBESin raportin mukaan näin kuitenkin tekee vasta alle prosentti pörssiyhtiöistä, eikä raportointi ole vielä yhtenäistä.
Yhä useammat yritykset ovat kuitenkin ottaneet luontoraportoinnin kehittämisen tosissaan.
Kansainvälisen TNFD-kehyksen mukaisesti luontoriippuvuuksistaan, -vaikutuksistaan, -riskeistään ja -mahdollisuuksistaan raportoivien organisaatioiden määrä on jo noin kaksinkertaistunut vuoden takaisesta, lukumäärän ollessa nyt yli 1100.
TNFD-kehystä tukee tuoreiden päivitysten myötä entistä paremmin myös SBTN-viitekehys (Science Based Targets Network). SBTN auttaa yrityksiä asettamaan tieteeseen perustuvia luontotavoitteita, kuten SBTi ilmastopuolella. Yritykset voivat hyödyntää samaa dataa ja mittareita sekä arvioinnissa, tavoitteiden asettamisessa että raportoinnissa.
Kiinnostus raportoinnin kehittämistä kohtaan kumpuaa etenkin rahoittajilta. Pankit ja sijoittajat ottavat luontoriskejä yhä useammin huomioon luotto- ja sijoituspäätöksissään, ja luontoriskit ovat alkaneet vaikeuttaa jo vakuutusten saamista. EKP:n vuoden 2023 analyysin mukaan lähes 75 prosenttia lainoista on myönnetty yrityksille, jotka ovat erittäin riippuvaisia ainakin yhdestä ekosysteemipalvelusta.
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?
Raportointivaatimukset yleistyvät sekä sääntelyn että sijoittajien odotusten kautta.
Raportointi ei yksin riitä. Sijoittajat ja vakuutuslaitokset toivat COP17:ssa esiin, että niitä kiinnostaa se, miten arviointi johtaa tavoitteisiin, toimenpiteisiin ja luontoriskien hallintaan.
Yritysten kannattaa selvittää vaikutusten lisäksi luontoriippuvuuksiaan, sillä ne kertovat suoraan, mihin liiketoiminnan jatkuvuus nojaa.
Maailmanlaajuisen arvion mukaan tavoite luonnon huomioimisesta eri sektoreiden ja hallinnonalojen päätöksenteossa on edennyt liian hitaasti. Luonnon valtavirtaistamista koskevassa päätöksessä todettiin, että lisätoimia tarvitaan. Siinä vahvistettiin yrityksille asetettuja odotuksia ja kehotettiin valtioita ottamaan yritykset ja rahoittajat tiiviimmin mukaan kansallisiin luontostrategioihin.
Samasta keskusteltiin myös sivutapahtumissa. Luontokato vaikuttaa muun muassa raaka-aineiden saatavuuteen, kustannuksiin sekä toimitusketjujen toimivuuteen. Luontotyötä ei voi jättää siis vain vastuullisuustiimin ratkaistavaksi, sillä kyse on liiketoimintaan keskeisesti liittyvistä riskeistä.
Luontokriteerejä ei ole vielä otettu laajasti osaksi yritysten hankintakriteerejä, vaikka juuri hankinnat ovat yksi tehokkaimmista keinoista viedä luontotyötä koko arvoketjuun. Sivutapahtumissa kuultiinkin toiveita yrityksiltä biodiversiteetin huomioimiseksi hankintakriteereissä.
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?
Luontoriskit tulevat realisoitumaan entistä useammin tulevaisuudessa. Sillä on valtavia vaikutuksia yritysten kustannuksiin, toimitusketjuihin ja tulokseen. Tämän takia luonto kuuluu kaikkien yrityksen johtoryhmän ja hallituksen pöydälle.
Luontotieto tulee kääntää talouden, riskienhallinnan ja esimerkiksi hankintaosastolle sopivalle kielelle, jotta se vaikuttaa yrityksen investointeihin ja liiketoimintaa ohjaaviin päätöksiin.
Luonnonarvomarkkinat olivat kokouksen yksi kuumista puheenaiheista. Keskusteluissa korostui, että markkinoiden uskottavuus ja integriteetti on kaiken perusta.
Globaalisti vapaaehtoiset markkinat ovat vielä lapsenkengissä, ja niiden kasvu vaatii selkeää sääntelyä ja pelisääntöjä. Tässä yhteydessä Suomi mainittiin hyvänä esimerkkinä, sillä ekologista kompensaatiota koskeva lainsäädäntö ja siihen perustuvat markkinat ovat selvästi kansainvälistä keskitasoa edellä. Valtiot olivatkin aiempaa vahvemmin keskustelussa mukana korostamassa sääntelyn ja suojamekanismien roolia.
Suuri ratkaisematon kysymys on, miten vauhdittaa kysyntää vapaaehtoisuuteen perustuvissa markkinoissa.
Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?
Suomalaisilla yrityksillä on etumatkaa, koska selkeät pelisäännöt luovat luottamusta markkinoille.
Hyvittämisen ei tule korvata muita luontotoimia, vaan se on perusteltua vasta tilanteissa, joissa luontohaittoja ei ole mahdollista enää enempää välttää tai vähentää.
Kokouksen tunnuslausekin “Taking action for Nature” kiteytti sen, mikä toistui myös keskusteluissa ja sivutapahtumissa: dataa, viitekehyksiä, työkaluja ja mittareita on enemmän kuin koskaan. Nyt on toimeenpanon aika.
Myös IPBESin raportin keskeinen viesti on, että paljon voi tehdä jo silloinkin, toimitusketjun tieto on puutteellista. Yritysten tulisi aloittaa olennaisimmista riskeistä ja vaikutuksista ja tarkentaa arvioita matkan varrella. Riippuen toimialasta, suurin osa yritysten luontovaikutuksista syntyy toimitusketjussa, joten yhteistyö arvoketjun yritysten kanssa on keskeistä.
Seuraava YK:n luontokokous, COP18, pidetään vuonna 2028 Quitossa Ecuadorissa. Sinne asti työtä jatketaan muun muassa Cali-rahaston ja rahoitusarkkitehtuurin kysymyksissä.
Tuloksia käytiin läpi 5.11.2026 UNGC Suomen sekä S-ryhmän yhteisessä webinaarissa "Luontokokouksen jälkipyykki: Mitä yritysten pitää ymmärtää". Kirjoituksen pääkuva on webinaarin kulisseista.