YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosipäivää juhlitaan Suomessa kolmatta kertaa 25. syyskuuta kansainvälisen liputuskampanjan merkeissä. Kampanjaan osallistuu yrityksiä, kaupunkeja, kuntia, oppilaitoksia ja järjestöjä sekä yksityishenkilöitä eri puolilla Suomea.
Kestävän kehityksen lippupäivää (SDG Flag Day) vietetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG) kunniaksi. Tänä vuonna SDG-tavoitteet täyttävät kymmenen vuotta. Kampanjan osallistujat nostavat kestävän kehityksen liput esille ja näyttävät sitoutumisensa tavoitteisiin, joiden päämääriä ovat muun muassa köyhyyden poistaminen, hyvä koulutus, kestävät kaupungit, ilmastoteot ja vastuullinen kuluttaminen.
Mukana on joukko suomalaisyrityksiä ja järjestöjä, sekä esimerkiksi Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Kouvola, Kirkkonummi, Raasepori, Savonlinna, Seinäjoki, Eurajoki, Kokkola, Sodankylä ja Kemi. Tänä vuonna osallistujiksi on tullut lisää erityisesti ammattikorkeakouluja, lukioita ja muita oppilaitoksia. Myös yksityishenkilöt voivat osallistua liputuspäivään nostamalla kestävän kehityksen lipun salkoon tai jakamalla viestejä sosiaalisessa mediassa. Lista osallistujista löytyy kampanjasivulta.
Kestävän kehityksen lippukampanjan toteuttavat Suomessa YK:n yritysvastuualoite UN Global Compact Suomi ja Suomen YK-liitto. Kansainvälisesti kampanja tunnetaan nimellä SDG Flag Day.
Kestävän kehityksen tavoitteet eli SDG:t (Sustainable Development Goals) ovat YK:n jäsenvaltioiden hyväksymä maailmanlaajuinen suunnitelma köyhyyden poistamiseksi ja kestävän taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kehityksen turvaamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteita on 17, ja ne ulottuvat eriarvoisuuden vähentämisestä koulutukseen, terveyteen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Yhdessä ne muodostavat Agenda2030 toimintaohjelman.
"Kestävä tulevaisuus edellyttää rohkeita ja johdonmukaisia päätöksiä juuri nyt. Kun valtio, kunnat, yritykset, järjestöt ja kansalaiset tarttuvat toimeen yhdessä, Suomi voi näyttää tietä kohti kestävää tulevaisuutta – sekä kotimaassa että maailmalla”, sanoo erityisasiantuntija Jenni Kauppila Suomen YK-liitosta.
Maailmanlaajuisesti vain noin 17 prosenttia tavoitteista on saavutettu tai etenee suunnitellusti, ja joillakin osa-alueilla kehitys on jopa taantunut. Samalla ymmärrys tavoitteiden välisistä yhteyksistä on lisääntynyt. Esimerkiksi yhä useammat tytöt käyvät koulua ja valmistuvat. Myös äitiys- ja lapsikuolleisuus ovat laskeneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Tyttöjen ja naisten koulutus tutkitusti parantaa heidän lastensa terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta.
”Suomi on viidettä vuotta peräkkäin maailman kärkimaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä. Yritykset ovat omilla vastuullisuusteoillaan mukana vahvistamassa Suomen onnistumista. Työtä on silti vielä paljon edessä, ja tavoitteiden saavuttamisen eteen on tehtävä töitä jokaisella sektorilla – niin valtiollisella kuin yksityiselläkin. Onkin hienoa nähdä, kuinka moni suomalaisyritys on lähtenyt liputuskampanjaan myös tänä vuonna mukaan. Se on osoitus siitä, että yritykset haluavat olla mukana ratkomassa kestävyyskysymyksiä”, sanoo UN Global Compact Suomen pääsihteeri Maria Sangder.
Mitä ovat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet?
Lisätietoa:
Maria Sangder, pääsihteeri, UN Global Compact Suomi, p. 050 3105108
Jenni Kauppila, erityisasiantuntija, Suomen YK-liitto, p. 044781002