Suoraan sisältöön

This blog text is also available in English here.

Yleisen ilmastokeskustelun myötä on käynyt selväksi, että ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen vaatii myös yrityksiltä konkreettisia toimenpiteitä. Yhä useammat asiakkaat, sijoittajat ja kuluttajat edellyttävät yritysten toimivan vastuullisesti. Siksi kasvihuonekaasupäästöjään tavoitteellisesti vähentävät yritykset voivat saavuttaa merkittävää etua vähemmän vastuullisiin yrityksiin nähden. 

On tärkeää, että sitoudumme asettamaan päästötavoitteita ja teemme työtä niiden saavuttamiseksi. Tarvitsemme tietoa, toimintaa ja jatkuvaa tekemisemme parantamista sekä itsemme haastamista.

Metsä Boardin tavoitteena on olla vastuullisuuden edelläkävijä, ja siksi sitouduimme Science Based Targets (SBT) -aloitteeseen syksyllä 2017. CDP, meille tärkeä vastuullisuuden raportointi- ja arviointikanava, suositteli aloitteeseen sitoutumista, ja samaa viestiä toivat keskeiset brändinomistaja-asiakkaamme. Lisäksi olimme jo ylittäneet vuodelle 2020 asettamamme fossiilisten hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteen. Oli aika päivittää tavoitteet.

Luopuminen fossiilipohjaisesti tuotetusta energiasta

Päädyimme tavoittelemaan suorien ja epäsuorien päästöjemme vähentämistä 100 prosentilla sekä asettamaan arvoketjullemme tavoitteen, jossa edellytämme merkittäviä toimittajiamme niin ikään sitoutumaan SBT-aloitteeseen. Päästövähennystavoitteemme vastaavat Pariisin ilmastosopimuksen tiukimpiin vaatimuksiin, joilla ilmaston lämpeneminen pyritään rajaamaan 1,5 asteeseen. Nämä päivitetyt tavoitteemme hyväksyttiin loppuvuodesta 2019, ja julkistimme ne helmikuussa 2020.

Tästä alkoi varsinainen työ: olemme tehneet tehdaskohtaiset suunnitelmat, joilla luovumme fossiilipohjaisesti tuotetun energian käytöstä vuoden 2030 loppuun mennessä. Vuonna 2020 fossiilisten polttoaineiden osuus energiankäytöstämme oli 17 prosenttia. Seuraavien kymmenen vuoden kuluessa tämä osuus korvataan bioenergialla, fossiilittomasti tuotetulla sähköllä ja muilla fossiilittomilla energianlähteillä.

Työtä läpi arvoketjun

Arvoketjussamme aiheutuvat päästöt ovat merkittävä osa kokonaispäästöjämme, ja tästä syystä päästövähennysten saavuttaminen myös arvoketjussa on tärkeää. Asettamamme vähennystavoitteet koko arvoketjun päästöille täyttävät SBT-tavoitteen tiukimmat kriteerit. Vuoteen 2024 mennessä tavoitteenamme on saada 70 prosenttia asiakastoimituksiin liittyvistä logistiikkatoimijoista sekä muista kuin kuitua toimittavista toimittajista asettamaan itselleen SBT-tavoitteet. Suositus päästövähennystavoitteiden asettamisesta onkin kirjattu toimittajiemme eettisiin toimintaperiaatteisiin.

Toimittajien sitouttaminen SBT-tavoitteeseen edellyttää luonnollisesti, että oma henkilöstömme ja erityisesti hankintaorganisaatiomme on sitoutunut ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja tuntee päästövähennystavoitteet hyvin; ovathan hankinnassa työskentelevät ihmiset suora rajapintamme toimittajiin. Siksi olemme sekä kouluttaneet omaa henkilöstöämme että aloittaneet vuoropuhelun keskeisten toimittajiemme kanssa. Syksyllä laajennamme viestintäämme koskemaan yhä laajempaa toimittajajoukkoa. 

Ilmastotyö ei ole vain tieteen kovan ytimen ympärille rakentuvaa teknologiaa. Se on myös ilmastotavoitteisiin sitoutuneen toimintakulttuurin vahvistamista sekä yrityksen ulkoisten että sisäisten sidosryhmien kesken. Mitä useampi yritys asettaa omat päästövähennystavoitteet ja vaatii tavoitteiden asettamista lisäksi arvoketjultaan, sitä suurempi on vaikutus ilmaston hyväksi.

Global Compactin Climate Ambition Accelerator on mielestämme erinomainen tapa lisätä tieteeseen perustuvien tavoitteiden tunnettuutta ja kannustaa yrityksiä asettamaan omat, tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteensa. 

Tehdään siis yhteistyötä ja pyritään aina parempaan – ilmasto kiittää. 


Anne Uusitalo
Product Safety & Sustainability Director
Metsä Board

Jaa kirjoitus

Uusimmat kirjoitukset