Maria Sangder: Tervetuloa takaisin vastuullisuuskentälle, bisneskieli!

Vastuullisuus on astumassa uuteen aikakauteen – tai ehkä ennemminkin palaamassa vajaa kymmenen vuotta sitten käytyihin keskusteluihin. Näin kirjoittaa blogissamme pääsihteeri Maria Sangder.

Yritysten vastuullisuus tai kestävyys on käynyt läpi monta eri aikakautta. Toiminta alkoi hyväntekeväisyytenä tai hyvän tekemisenä. Monet yritykset ikään kuin kompensoivat kapitalistista liiketoimintaansa erilaisilla hyväntekeväisyysprojekteilla ja yhteisötempauksilla. Sen lisäksi että ne saivat kuluttajilta ja kansalaisilta goodwilliä, Yhdysvalloissa tällä oli myös suorempia liiketoiminnallisia hyötyjä – verohelpotuksia.

Kun vastuullisuus yleistyi, sitä myös yhteismitallistettiin. Syntyi useita standardeja, ja alettiin puhua Corporate Social Responsibilitystä. Samanaikaisesti globalisaatio asetti vaatimuksia monikansallisille yrityksille toimia eettisesti yli maarajojen. Syntyi compliance-aikakausi, jolloin keskityttiin lupaamaan oikeanlaista toimintaa, todentamaan vastuullista tekemistä indikaattoreiden kautta ja luomaan ensimmäisiä standardien mukaisia raportteja. Tällöin vastuullisuus nähtiin selvästi investointina, joka ikään kuin antoi luvan toimia.

Yritysvastuu oli edelleen pienen porukan projekti. Yritysten sisällä vastuullisuusammattilaiset saatettiin kokea aatteellisina maailman pelastajina. He loivat useita esityksiä, joilla he yrittivät epätoivoisesti saada muut ymmärtämään mitä me teemme planeetallemme ja ihmiskunnalle, ja mihin mihin olimme matkalla.

Jossain 2010-luvun paikkeilla tapahtui käänne, ja sijoittajat rupesivat vaatimaan vastuullisuustietoja investointikohteistaan. Tämä oli ensisijaisesti riskien kartoittamista ja vastuullisuudesta puhuttiinkin paljon riskikielellä.

Kunnes jotain maagista tapahtui: vastuullisuudesta tuli bisnestrendi. Yhtäkkiä kaikki puhuivat siitä. Jokainen johtaja halusi, että juuri heidän yrityksensä tunnettaisiin sustiksen edelläkävijänä. 2020-luvun alussa jokaisen kielellä oli kestävä kasvu ja vihreä siirtymä. Ilmassa oli uskoa uudenlaiseen tapaan tehdä liiketoimintaa. Loputtoman kasvun lupaus oli huumaavaa. Syväosaajien puute oli ilmeinen ja asiantuntijat vietiin käsistä. Harvempi johdon edustaja tai hallitusammattilainen ymmärsi tarkalleen mistä oli kyse, mutta kaikki halusivat olla mukana.

Niinpä kun ensin ruvettiin puhumaan uudesta sääntelystä, moni koki sen helpotuksena. Vihdoin tulisi selkeät säännöt näille vaikeille asioille! Tiukemman kestävyyssääntelyn trendi alkoi Euroopasta, mutta levisi nopeasti Aasiaan ja Australiaan. Muutamaan vuoteen kestävyyspiireissä oli vaikea puhua muusta kuin tulevasta lainsäädännöstä ja liian monesta datapisteestä. Yritysten vastuullisuustiimit kasvoivat ja niillä oli kädet täynnä raportointia ja sisäisten dokumenttien tekoa.

Oltiin palattu compliance-aikakaudelle. Pelko vaatimuksista alkoi ohjata tekemistä: moni vastuullisuusammattilainen perusteli toimintaa pakon kautta, ja datan kerääminen levisi läpi organisaatioiden. Hankkeet olivat hintavia ja käytävillä alkoi kuulua kuiskailuja. Mitä hyötyä tästä kaikesta on, mikä tällaisten asioiden takaisinmaksuaika on, onko vastuullisuus sittenkin vain kustannus?

Ylioptimistiset suunnitelmat kestävälle kasvulle eivät olleet vielä toteutuneet, eikä niiden rakentamiseen ihan rehellisyyden nimissä ollut ollut aikaakaan. Eväät backlashille olivat kasassa ja Omnibus lisäsi bensaa liekkeihin. Yhtäkkiä puhe oli kääntynyt siihen, olivatko investoinnit olleet turhia. Tarvittiinko tätä työtä ollenkaan? Tarkoittiko sääntelyn heikentäminen sitä, että enää ei ollutkaan pakko toimia?

Julkisesti puhe kääntyi yritysten vastuullisuustyöstä tekoälyyn – uuteen bisnestrendiin.

Puhutaanko rahasta?

Mielestäni tässä ajassa on jotain positiivista. Pääsemme jälleen puhumaan siitä, miksi vastuullisuustekoja kannattaa tehdä ja mikä kestävyyden liiketoimintahyöty on. Itse vastuullisuustyössä ollaan yrityksissä jo paljon pidemmällä. Positiivisten vaikutusten kehät ovat jo liikenteessä.

Silti vastuullisuusammattilaiset kertovat, että joutuvat taas entistä enemmän perustelemaan kollegoilleen, johdolle ja hallituksille, miksi kestävyyteen kannattaa edelleen investoida. Budjetit ovat pienentyneet ja tiimejäkin on pienennetty.

Tässä ajassa korostuu kyvykkyys ja taito puhua vastuullisuusasioista kielellä, jota liiketoiminnassa ymmärretään. Yksinkertaistaen: rahan termeissä. Vuosien ajan vastuullisuusammattilaisten halutuimmat kyvykkyydet olivat uusimman kestävyysalueen syväosaamisessa tai regulaation tulkinnassa. Tänään kiistatta tärkeimpiin kyvykkyyksiin kuuluu liiketoiminnallisten hyötyjen todentaminen ja vaikuttamisen taidot. Enää eivät kelpaa yleiset lupaukset hyvästä liiketoiminnasta, vaan positiiviset vaikutukset bisnekseen joko riskien mitigoinnin, kulujen säästöjen tai uutta liiketoimintaa luovien vastuullisuustekojen kautta pitää pystyä osoittamaan numeroina. Ja jos ei pysty, idea tuskin menee läpi. Tämän kyvykkyyden kehittämiseen olemme UNGC Suomella luoneet uuden oppimisohjelman, joka käynnistyy tänä kesänä.

Mutta onko tämä oikeasti uutta? Mielestäni kävin paljonkin vastaavia keskusteluja liiketoimintajohdon kanssa pandemian molemmin puolin. Sittemmin vain ehkä unohduimme, tai uuvuimme, pakon tsunamin alle.

Tervetuloa takaisin vastuullisuuskentälle, bisneskieli! Minä ainakin mielelläni perustelen kestävyyttä ja kestävää liiketoimintaa arvon kielellä.